Rikosilmoitus M/1916
Oulun poliisikamarin raportti Simon kahakasta
Joskus tulin kaivaneeksi esiin Oulun poliisilaitoksen selostuksen ensimmäisestä jääkäreiden tai jääkärivärväreiden sekä Venäjän (suomalaisten) viranomaisten välisestä aseellisesta yhteenotosta. Tapaus tultiin myöhemmin tuntemaan maamme itsenäistymishistoriassa 'Simon kahakkana'.
Sisällön ohella nykyisen virkakirjoittajan näkökulmasta on mielenkiintoista ja huvittavaa etenkin vanha virkakieli rampoine, vanhentuneine rakenteineen.
Oulun läänin Herra Kuvernöörille
Sittenkuin allekirjoittanut Herra Kuvernööriltä saamansa määräyksen mukaisesti oli palkannut 4 ylimääräistä poliisimiestä omien poliisien riittämättömän määrän lisäämiseksi tarkoituksella, että nämä poliisimiehet yhdessä varsinaisten poliisien kanssa matkustaisivat tämän läänin pohjoisissa pitäjissä ottamaan selvää aikaisemmin ilmitulleen luvattoman ja salaperäisen rajaseudulla tapahtuvan liikkeen ylläpitäjistä ja mahdollisuuksien mukaan pidättäisivät syylliset tähän, matkustivat muiden muassa konstaapelit Emil Kallenautio ja Antti Ohenoja sekä ylimääräiset poliisimiehet Arthur Kurkela ja Kaarlo Piippo viime kuluneen marraskuun 13. päivänä Iin, Simon ynnä Kemin pitäjiin äskenmainittua tarkoitusta varten.
Toimitettuaan siellä matkaillen eri suunnilla kuulustellen paikkakunnan asujamia joulukuun 10. päivään tuli heidän tietoonsa, että eräässä Ylikärpän tilan takalistolla olevassa nk. Yliojan metsäpirtissä oli jo useampia päiviä majaillut noin 8-10 aseilla hyvin varustettua tuntematonta miestä, jotka olivat uhanneet ottaa kaikki hengiltä siellä puolen toimivat poliisimiehet.
Pitäen itseään miesluvulta liian ja aseistuksessaankin vähemmän varustettuna kuin äskenmainitut tuntemattomat miehet lähti konstaapeli Ohenoja hevosella Kuivaniemen asemalle puhelimella pyytämään apua allekirjoittaneelta.
Noin kello 23.30 yöllä joulukuun 10. päivänä saikin allekirjoittanut tiedon asiasta puhelimen kautta ja ryhtyi heti toimiin avun hankkimiseksi selvästi rikollisessa aikeessa liikkuvien miesten vangitsemiseksi.
Käännyttyä Oulussa asuvan Suomenmaalaisen rajavartioston II:n jakson päällikön everstiluutnantti Katarskij'n puoleen sai allekirjoittanut viime mainitulta viranomaiselta Kuivaniemen rajavartioasemalta rajavartioaliupseerin Vasilij Travin ja 5 rajavartioston sotamiestä, nimiltään Pjotr Anukoff, Filip Belgojeff, Ais Magius, Ivan Schakuroff ja Igor Schukoff käytettäviksi poliisien apuna ja lähtivät sanotut sotilaat Ohenojan mukana päälliköltään määräyksen siihen saatuaan jo samana yönä hevosilla nk. Weskan torpalle Kuivajoella, jossa konstaapeli Ohenojan jättämät poliisimiehet heitä odottivat.
Tätä paitsi lähetettiin lääninsihteerin everstiluutnantti Katarskij'n kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Iin kirkonkylästä 5 sotamiestä maalaispoliisin seuraamina hevosila Tannilan kylään ja sieltä edelleen Weskan torppaa kohden aikomuksella antaa avustusta tarpeen niin sattuessaedellämainituille viranomaisille.
Perille saavuttuaan lähtivät useinmainitut poliisimiehet ja heille apuun tulleet sotilaat Weskan torpalta jo mainitulle metsäpirtille, jonne saapuivat noin kello 09.30 tienoissa jo seuraavana aamuna. Mitä tällöin näkivät ja mitä sittemmin tapahtui selviää tähän liitetystä poliisimiesten kuulustelussa antamasta selostuksesta.
Maaninkäjärven metsäsauna santarmiketjun suunnasta kuvattuna.
Vangitsemistilaisuuden lähempi kulku on alla tapahtumassa mukana olleiden poliisimesten kuulustelussa antaman kertomuksen mukainen ja kertoi
- konstaapeli Antti Ohenoja: että viime marraskuun 13. päivänä matkusti kertoja yhdessä konstaapeli Emil Kallenaution ja ylimääräisten konstaapelien Arttur Kurkelan ja Piipon kanssa läänin Herra Kuvernöörin määräyksestä Iin rautatien asemalle käskyllä ottaa selkoa Iin, Simon ym. pitäjissä mahdollisesti liikkuvista ja majailevista epäilyttävistä henkilöistä.
Mainitulta asemalta suuntasi kertoja tovereineen kulkunsa sisämaahan päin ja toimittivat he tiedusteluja Iin pitäjän Tannilan ja Oijärven sekä Kuivajoen kylissä.
Sunnuntaina tämän joulukuun 10. päivänä kello 06.00:n tienoissa illalla saivat he, ollessaan Kuivasjoella, missä he majailivat eräässä Weskan torpassa, samassa kylässä asuvalta työmies August Viitalalta kuulla, että joku Arvid Laavuniemi, joka oli ollut edellisellä viikolla useiden toisten miesten kera propsin teossa Simon pitäjässä, oli sanotun pitäjän Simojoen kylässä sijaitsevan Ylikärpän talon takalistolla, noin 5 km:n päässä sanotusta talosta Kuivajoelle päin sijaitsevassa metsäsaunassa lauvantaina tämänkuun 9. päivänä tavannut 8 tuntematonta aseilla varustettua miestä, jotka Laavuniemeltä olivat tiedustelleet kertojan ja hänen toveriensa olinpaikkaa sekä lausuneet samalla uhkauksia, että heillä oli aije otta kertoja tovereineen hengiltä.
Tämän Viitalan tiedonannon johdosta matkusti kertoja kohta hevosella Kuivaniemen asemalle ja ilmoitti sieltä puhelimella asiasta allekirjoittaneelle, poliisimestarille, jonka toimenpiteestä kertoja vielä samana iltana sai Kuivaniemen asemalta mukaansa avuksi 5 sotamiestä ja aliupseerin, joiden kera kertoja palasi yötä myöten takaisin sanottuun Weskan torppaan, minne kertojan toverit olivat jääneet odottamaan.
Seuraavana eli tämän kuun 11. päivänä kello 07.00 aikaan aamulla lähtivät he mainittujen sotamiesten sekä edellämainitun August Viitalan seuraamina jalkaisin taivaltamaan poikki sydänmaiden suoraan jo mainitulle metsäpirtille ja saapuivat sen lähettyville noin kello 09.30 aikaan samana aamuna.
Paikalle saapuessa huomasivat he saunan seinustalla joukon suksia ja saunasta, mikä sijaitsee tiheähkön metsän reunassa nevalla, kuului kirveellä hakatessa synnyttämää ääntä, mikä pian kuitenkin lakkasi. Ketään henkilöä ei saunan ulkopuolella havaittu liikkuvaksi.
Ennemmin tekemänsä suunnitelman mukaisesti hajaantuivat he kukin saunan oviseinän edustalle metsään, noin 50 metrin päähän saunasta, jonka jälkeen kertoja tovereineen ynnä sotamiesten korotetulla äänellä useat kerrat kehoittivat saunassa olleita henkilöitä tulemaan sieltä ulos.
Kun tätä käskyä ei noudatettu, eikä mitään ääntä saunasta vastineeksi kuulunut, ampui aliupseeri sopimuksen mukaan yhden laukauksen ilmaan ja kun sittenkään ei vastausta kuulunut niin ampuivat he kaikin useita yhteislaukauksia saunan avoinna ollutta ovea kohden. Pian sen jälkeen kuului saunasta vastaukseksi laukauksia, jotka toistuivat sanfen nopeasti.
Laukaustenvaihdon yhä kestäessä huomasi kertoja sekä muutamat lähellä olleet sotamiehet mieshenkilön ryömivän ulos saunasta ja vetävän itseään maata myöten pitkin seinän vierustaa saunarakennuksen taakse huolimatta siitä, että kertoja ja mainitut sotamiehet ampuivat miestä kohti useita laukauksia.
Ammunnan edelleen molemmilta puolin jatkuessa kuuli kertoja, joka luuli edellämainitun mieshenkilön tulleen haavoitetuksi, takanaan jonkun miesäänen huutavan "Wickman, älä ammu minua!", minkä johdosta kertoja katsahti taaksensa ja huomasi silloin tuntemattoman miehen, joka nähtävästi oli sama kuin saunasta pakoon ryöminyt mies, juoksevan kertojaa kohti, ollen miehellä tällöin kädessään Mauser -pistooli, jolla mies, kertojan koittaessa hypätä puun suojaan, joka oli aivan hänen vieressään, noin 10 metrin etäisyydestä nopeasti ampui useita laukauksia kertojaa kohti.
Samalla suuntasi kertoja revolverinsa hyökkääjään ja ampui tätä kohden laukauksen, mutta kohta sen jälkeen sai kertoja voimakkaan iskun yläruumiiseensa ja kaatui sen johdosta pitkälleen maahan. Samaan aikaan huomasi kertoja, että vastustajansakin oli suistunut selälleen maahan, josta mies kuitenkin jatkoi ampumistaan.
Maassa viruessaan tunsi kertoja, että miehen ampumista kuulista yksi oli osunut hänen vasempaan olkapäähänsä, jonka johdosta hän, hukattuaan kaatuessaan revolverinsa lumeen, vetäytyi nopeasti lähellä olleen puun suojaan ja ilmoitti heti huutamalla asiasta jonkun matkan päässä olleelle konstaapeli Kallenautiolle, jolloin tämä sekä konstaapelit Kurkela ja Piippo alkoivat ampua mainittua miestä kohti.
Mies, jonka nimen kertoja myöhemmin kuuli olevan Wickström, oli vielä tällöinkin selällään maassa ja jatkoi ampumistaan. Hetkisen kuluttua näki kertoja miehen pudottavan aseen kädestään ja vaipuvan liikkumattomana hangelle luultavasti konstaapeli Kallenaution ampuman haulipanoksen tainnuttamana.
Kohta tämän jälkeen tapasi kertoja metsässä edellämainitun aliupseerin, joka selitti kertojalle saaneensa kuulan jalkoihinsa ja voivansa ainoastaan vaivoin päästä kävelemään.
Kun ammuntaa useinmainittua saunaa kohti oli jatkettu aina kello 14.00:een saakka, eikä ketään kehoituksesta huolimatta sieltä ulos tullut, sytytettiin lähellä olevasta ladosta hankittujen heinien avulla toinen sivuseinä palamaan ja tällöin työntyi sieltä ulos mieshenkilö, joka sittemmin ilmoitti nimekseen Heikki Repo.
Kun tuli oli saatu seinästä sammutetuksi, tarkastettiin sauna sisältä ja tavattiin sieltä lattialta pitkänään nuoren mieshenkilön ruumis, jonka kaulan luultavasti kiväärin kuula oli lävistänyt. Sitäpaitsi löytyi saunasta yksi kankainen ja kuusi nahkaista laukkua, mitkä sisälsivät ampuma-aseita ja tarpeita ym. tavaraa.
Revon selityksen mukaan oli saunassa ollut kaikkiaan kahdeksan miestä, joista kuitenkin kuusi taistelun kestäessä oli päässyt sieltä pakenemaan. Edellämainittu Weckström, joka oli saanut ruumiiseensa useita ampumhaavoja ja niiden takia menettänyt liikuntakykynsä, ja Repo saunasta löydetty miehen ruumis ynnä näiltä tavattu omaisuus tuotiin seuraavana päivänä Oulun täkäläisen poliisilaitoksen huostaan.
- ylimääräinen konstaapeli Arttur Kurkela kertoi samoin kuin Ohenoja.
- ylimääräinen konstaapeli Kaarlo Johan Piippo kertoi samoin kuin edelliset lisäyksellä, että näki ja ampui miestä, joka silloin vielä oli haavoittumaton, ennemmin kuin Ohenoja.
- konstaapeli Emil Kallenautio: samoin kuin konstaapeli Ohenoja.
MERKINNÄT:
Oulun poliisikamarissa, joulukuun 20. päivänä 1916 / AL.
Oikein jäljennetyksi täällä säilytettävistä asiakirjoista todistaa: Oulun poliisikamarilla, heinäk. 19. p:nä 1924, virallisesti: W. Sandman
Näkymä kämpän ikkunasta santarmiketjun suuntaan.
Näkymä santarmiketjulta kämpälle suunnasta, johon edellinen kuva
Puolestani voin vielä Herra Kuvernöörille lisäselvityksenä antaa seuraavia asiaan kuuluvia tietoja.
Ampumisen lakattua oli pidätetyn Sven Weckströmin kertoman mukaan, tämän maatessa haavoittuneena, tullut kaksi mukana olleista sotilaista hänen luokseen ja olivat nämä ottaneet hänen povitaskussaan olleen rahalompakon, jossa oli Weckströmin sanojen mukaan rahaa yli 7000 markan, tyhjentäneet lompakon sisällön ja panneet tyhjän lompakon Weckströmin selässä olleeseen laukkuun, josta sittemmin konstaapeli Kallenautio Ylikärpän taloon saavuttuaan oli sen löytänytkin.
Kallenaution vaatimuksesta antoi yksi sotilaista, jonka nimeä Kallenautio ei tunne, aliupseeri Travinin, konstaapeli Ohenojan ja ylimääräisen konstaapeli Piipon läsnä ollessa sanotussa talossa Kallenautiolle rahat, joita äsken sanottujen henkilöiden läsnä luettuina oli nyt poliisikamarissa säilytettävä määrä eli 5125 mk 50 penniä ja sanoi sotilas ne ottaneensa haavoittuneelta Weckströmiltä jo tapahtumapaikalla.
Mihin eroava rahamäärä olisi joutunut sitä ei Kallenautio voi tietää, eikä myöskään Weckströmin huostassa olleista papereista käy tässä suhteessa mitään selville hänellä olleiden rahojen määrästä. Onko sitten Weckström erehtynyt erehtynyt rahojensa määrän suhteen vai ovatko ne hänen haavoittumisensa jälkeen muulla tavalla osaksi hukkaan joutuneet, on varsin vaikeaa sanoa.
Kallenaution sotilailta asiaa kysyessä olivat nämä vastanneet "ei ymmärrä", eikä Kallenautio voinut asian näin ollen saada enempää selvyyttä siihen.
Vangittu Repo kertoo vangitsemistilaisuudessa kuolleella Lyytikäiseksi luullulla henkilöllä edellisenä iltana heidän metsäpirtissä korttia pelatessaan nähneensä rahoja ainakin 300 markkaa, joita rahoja vainajalta kuitenkaan ei ole löydetty. Samoin oli vainajan liivin napin reijässä kiinni kellonperäin kiinnitysrengas, vaan ei periä eikä kelloakaan. Näiden katoamisesta, jos vangittu Repo on asian todenmukaisesti kertonut, ei mitään selvyyttä ole saatu.
Saan täten myötäliittää luettelon vangitsemistilaisuudessa tapahtumapaikalta löytyneistä tavaroista ja rahoista, joita säilytetään täkäläisessä poliisilaitoksessa.
Edellä olevan perusteella rohkenen Herra Kuvernöörille mielipiteenäni nykyisten vaikeiden olosuhteiden pakottamana esiintuoda, että poliisivoima jo luvultaankin, huolimatta sen aseistuksen riittämättömyydestä tällaisten tapausten uudistuessa ei voi saavuttaa siltä odotettavaa tulosta; ja on varsin vaikeaa edes vaatiakaan, että poliisimiehistö tarpeellisella rohkeudella voi toimia paljon paremmin aseistettuja henkilöitä vastaan, joten pidän velvollisuutenani esittää, että Herra Kuvernööri ryhtyisi toimenpiteisiin poliisivoiman pikaista lisäämistä varten kuin myös sen varustamiseksi ajan vaatimilla aseilla, toisin sanoen kivääreillä.
Tähän päättyy Oulun poliisikamarin selonteko asiasta. Seuraavassa kerrottu pääpiirteinen tapahtuman kulku sekä miesten myöhempien vaiheiden kuvaus ovat siis kirjoitettu yli 90 vuotta edellisen autenttisen asiakirjan jälkeen.
Kahakan alkaessa kämpällä oli kahdeksan miestä: silloiset jääkärit Weckström, Henrichsson, Mäntylä, Närvänen, Repo, Vainio ja Wichmann sekä jääkäritarjokas Lyytikäinen.
Näistä vartiokierroksella ollut Wichmann huomasi poliisien ketjun tulleen itsensä ja kämpän väliin. Hän yritti ampumalla varoittaa muita kämppäläisiä ja vetäytyi taistelusta ammuttuaan ainoan lippaansa lähes tyhjäksi. Tapaamispaikaksi oli sovittu Hastin talo (Haasiaselän kruununtorppa), missä Wichmann tapasikin muut kahakasta selvinneet.
Mäntylän tuli vapauttaa Wichmann vartiosta ja hän olikin jo ulkona istuen saunan portailla. Kahakan alkaessa hereillä ollut Vainio ehti varoittaa Mäntylää, joka pääsi poliisien huomaamatta metsän suojaan. Myös Mäntylällä oli aseessaan vain yksi lipas. Mäntylä vetäytyi pitkiä ja vaikeita reittejä Hastin torppaan kuten Wichmannkin.
Miesten myöhemmät vaiheet lyhyesti:
WECKSTRÖM
Sven Erik Weckström, myöhempi jääkärimajuri, jäi haavoittuneena poliisien vangiksi. Hänen kehossaan oli 42 ampumahaavaa, joista useat hengenvaarallisia. Kuulusteluissa Weckström ei suostunut kertomaan mitään jääkäriliikkeestä tai kämpällä olleista tovereistaan.
Weckström oli ensimmäisiä Saksaan lähteneitä jääkäreitä, ja Saksaan hän myös palasi vapauduttuaan keväällä 1917. Hän ei toipunut vammoistaan kunnolla, vaan kuoli 7.12.1921. Sven Weckström on haudattu Helsinkiin.
LYYTIKÄINEN
Armas Veikko Lyytikäinen oli vasta Saksaan pyrkimässä ollut jääkäritarjokas. Paikallisia olosuhteita tuntevana ja huomattavan rohkeana miehenä hänet oli kuitenkin jätetty hoitamaan jääkärietapin toimintaa.
Kun ampumista oli kämpällä jatkunut noin puoli tuntia, Lyytikäinen sai luodin vasempaan nilkkaansa. Tämän jälkeen hän täytti muiden lippaita ja ampui itse enää harvakseltaan. Noin kahden ja puolen tunnin taistelun jälkeen jääkärit päättivät syöksyä saunasta ulos ja murtautua saarron läpi metsään. Oviaukkoon noustessaan Lyytikäinen sai luodin kaulansa läpi ja kuoli.
REPO
Heikki Feodor Repo jäi kämpällä vangiksi. Repo kertoi kuulusteluissa kaiken tietämänsä niin jääkäriliikkeestä kuin tovereistaankin. Vapauduttaan Repo palasi jääkäripataljoonaan Saksaan, mutta siirtyi vuonna 1919 Neuvosto-Venäjälle.
Repo kävi Neuvostoliitossa vuosina 1929-30 kansainvälisen punaupseerikoulun ja toimi tämän jälkeen upseerina puna-armeijassa. Hänen tarkkaa kuolinaikaansa ei tunneta: Repo teloitettiin Stalinin puhdistuksissa luultavasti vuonna 1936. Hautapaikka tuntematon.
VAINIO
Väinö Heikki Vainio, myöhempi kenraalimajuri, johti jääkäreiden taistelua Weckströmin syöksyttyä jo alkuvaiheessa ulos kiertoliikettään varten. Vainio, Henrichsson ja Närvänen onnistuivat kahden ja puolen tunnin tiastelun jälkeen syöksymään saunasta ulos kiivaan ammunnan aikana ja murtautumaan saartorenkaan läpi. Kolmikko kokoontui Mäntylän ja Wichmannin kanssa Hastin torppaan.
Vainio toimi talvisodassa Kannaksen Armeijan ja jatkosodassa Karjalan Armeijan pioneerikomentajana. Vainio kuoli 4.11.1989.
MÄNTYLÄ
Johannes (Jussi) Mäntylä, myöhempi jääkärikapteeni, osallistui kansalaissodan jälkeen Petsamon vallanneeseen retkikuntaan vuonna 1919. Kansalaissota oli tuolloin Suomessa päättynyt, mutta rauhaa Neuvosto-Venäjän kanssa ei oltu vielä tehty. Jatkosotansa Mäntylä palveli suomensukuisista kansoista kootun Aunuksen Heimosoturipataljoonan konekiväärikomppanian päällikkönä. Mäntylä kuoli 6.9.1962 ja hänet on haudattu Jämsään.
NÄRVÄNEN
Jussi Närvänen, myöhempi jääkärimajuri, lähti jääkäripataljoonaan Terijoen yhteiskoulun viimeiseltä luokalta. Hän johti venäläisen sotaväen aseista riisumisen Jyväskylässä 1. helmikuuta 1918. Närvänen kuoli 16.11.1934, hänet on haudattu Muolaaseen Karjalan Kannakselle (nyk. Pravdino). Hautausmaa tuhoutui tykistön keskityksessä talvella 1940.
HENRICHSSON (myöh. Mata)
Paul Henrik Karl Henrichsson, myöhempi jääkärimajuri, muutti sittemmin nimensä muotoon Mata. Hän haavoittui juuri ennen kämpästä ulos syöksymistään samasta luodista, joka tappoi Lyytikäisen. Selkään tullut noin 5 cm:n lihashaava ei kuitenkaan vaikeuttanut toimintaa läheskään niin paljon kuin se, että sama luoti halkaisi koko vaatekerran kahtia. Mata kuoli 22.9.1970, hänet on haudattu Saaren kuntaan.
WICHMANN (myöh. Vihma)
Einar August Wichmann, myöhempi kenraalimajuri, suomensi sittemmin nimensä Vihmaksi.
Einar Vihma, mannerheim-ristin ritari numero 22, kaatui divisioonankomentajana Ihantalassa 5.8.1944. Samalla hän oli viimeinen kaatunut jääkäri (yht. 225). Vihma on haudattu miestensä keskelle Kuopion sankarihautaan.
